Jyväskylän kaupunki on alueen suurin työnantaja
Vuoden 2009 alussa Jyväskylästä tuli Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki, kun Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahti muodostivat uuden, entistä elinvoimaisemman kunnan. Uudessa kunnassa on noin 130 000 asukasta. Jyväskylä on yksi Suomen suosituimmista muuttokohteista ja arvostettu yliopisto- ja koulukaupunki, jossa on viihtyisä asuinympäristö ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet.
Uuden kunnan peruspalveluita tuottava kaupunkiorganisaatio on seudun suurin työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen hyvät ura- ja kehittymismahdollisuudet. Joukossamme on noin 6500 osaajaa yli 400 ammattinimikkeellä aina laboranteista lakimiehiin.
Tarjoamme henkilöstöllemme modernin ja turvallisen työpaikan, jossa on kehittymismahdollisuuksia moneen suuntaan. Jatkuva ammatillinen kehittyminen on kaupungilla työskenteleville asiantuntijoille tärkeää. Laadukkaalla ammatillisella- ja lisäkoulutuksella pidämme huolta henkilöstömme osaamisesta ja ammattitaidosta. Keskeisenä tavoittenamme on myös palkata henkilöstö pysyviin, turvattuihin työsuhteisiin.
Kaupunki tekee myös tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja oppilaitosten kanssa. Tärkeää on panostaa koko seudun houkuttelevuuteen ja kaikkien asukkaiden hyvinvointiin.
Tämän rekrytointisivuston kautta pääset tutustumaan lähemmin Jyväskylän kaupunkiin työnantajana sekä näkemään kaupungin tämänhetkiset avoimet työpaikat.
Tule duuniin Jyväskylään!