Influenssa A (H1N1)v -rokotukset ("sikainfluenssa")
24.8.2010 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositukseen liittyen Jyväskylän kaupunki on toistaiseksi keskeyttänyt Pandemrix-rokotusten antamisen
Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ehdotukseen viitaten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa, että Pandemrix-rokotukset keskeytetään Suomessa, kunnes on selvitetty, mistä narkolepsia-tapausten lisääntyminen lapsilla ja nuorilla johtuu. Myös Jyväskylän kaupunki keskeyttää rokotukset toistaiseksi.
Keskeyttäminen on varotoimenpide, kunnes asiaa on riittävästi selvitetty. Tällä hetkellä Suomi ei ole epidemiatilanteessa, joten välitöntä rokotustarvetta ei ole. Lisäksi suuri osa väestöstä on joko rokotusten myötä tai taudin sairastamisen kautta suojassa sikainfluenssavirukselta. Yksilöllisen harkinnan perusteella rokotetta voidaan kuitenkin antaa esimerkiksi epidemia-alueille matkustaville. Epidemia-alueille matkustavat voivat kysyä rokotetta omalta terveysasemaltaan.
Lisätietoja: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.
Rokotukset Jyväskylän terveyskeskuksen asiakkaille
Ota yhteyttä terveysaseman ajanvaraukseen.
Palokan terveydenhuollon kuntayhtymän asiakkaille influenssarokotukset
Ota yhteyttä terveysaseman ajanvaraukseen.
Korpilahden - Muuramen terveydenhuollon kuntayhtymän asiakkaille influenssarokotukset
Ota yhteyttä terveysaseman ajanvaraukseen.